maanantai 31. elokuuta 2009

Ekan viikon tunnelmia

Nyt olen ollut jo viikon uudessa kodissa, ja hyvin on mennyt! Ihan olen jo kotiutunut. Ruokakin maistuu hyvin ja iskän kainalossa on tosi kiva nukkua. Pari ekaa yötä ne yritti nukkua omassa sängyssään, mutta sainpas lopulta houkuteltua toisen niistä lattialle mun kanssa patjalle. Ne lupasivat, että sitten kun olen tarpeeksi iso päästäkseni itse niiden sänkyyn, saan nukkua siellä. :-)

Tänään oli vähän ikävää, kun ne halus trimmata mut ja leikata mun kynnet, mutta kyllä mä sitten annoin ihan kiltisti niiden tehdä kaiken - kyllähän mäkin haluan näyttää hyvältä! ;-)

Vähän vois noi iskät hillitä tuota kuvien räpsimistä...

Vaikka eipä niitä voi moittia; kuinka moni muka näyttää yhtä söpöltä kakatessaan? ;-D

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Touhuntäyteinen eka päivä

No joo, kyllä on tänäänkin ollut jännä päivä!
Pääsin isköjen kanssa kaupunkiretkelle, ihan ratikalla kuljettiin sinne ja tänne! Oli kyllä jännää! Ja sitten kotona mä suostuin vihdoin syömään ihan kunnolla - noi isit vissiin jo vähän hermoili, mutta ei ollut syytä.

Pihalla ollaan oltu monta kertaa. Siellä on kiva juosta ja leikkiä lehdillä! Kaikki kakat olen tehnyt ulos, mutta pissoja tulee vielä sinne sun tänne. Vaan ei se haittaa, opin kyllä! Olenhan jokaisella ulkokerralla pissannutkin!

Kaupungilla noi ei mua kuvanneet, kun toinen kantoi mua ja toinen kauppakasseja. Kotona ja tossa pihalla salamavalo räpsyy kyllä aika lailla.







Vähän videotakin ne paparazzit otti...



Heippa sit taas ja hyvää yötä!
Jatkossa ei varmaan ihan näin usein kirjoitella, mutta ihan kunnolla ja riittämiin kumminkin!

Huomenta, kaverit!


Silleen siinä sitten kävi, että aloin kyllä nukkua tossa sängyssä, mutta... Jossakin vaiheessa siirryin lattialla nukkuvan isukkini tyynylle ja siitä sitten vähän ajan kuluttua edelleen kainaloon... Ja nyt on ihan pakko sanoa, että se oli kyllä miljoonasti kivempi nukkumapaikka! :-D

Tänään tuli muuten jo kakat pihalle! Enkä enää ole itkenyt äidin ja siskojen ja mummojenkaan perään, niin reipas olen!

tiistai 25. elokuuta 2009

Uusi koti

Tänään muutin uuteen kotiini!

Tässä ensimmäiset askeleeni isukkieni luona:




Tällaisen divaanin olivat mulle tehneet olohuoneeseen:


Ja tässä ne haluaa, että nukun yöni:

Mutta sen kyllä päätän sit ihan itse! ;-)

...

Pari tuntia jaksoin tutkia paikkoja ennen kuin väsähdin.
Tässä olikin tosi hyvä ottaa pienet päikkärit:


Huomenna sit taas lisää kuulumisia!

Moikka! :-D

Esittely

Hei kaikki!

Minä olen Tirlittan Handsome Devil, kavereiden kesken HEMULI.
Rodultani olen kiinanharjakoira - ja maailman paras sellainen :-D
Synnyin 7.7.2009 Helsingin Myllypurossa, Tirlittan-kennelissä. Vanhempani ovat Tirlittan Elfinqueen aka Zelda ja Crestwood On The Rocks aka Rocky.

Tältä näytin juuri synnyttyäni:



Koska olen tosi reipas ja kunnollinen poika, olen kasvanut jo näin isoksi:



Tässä vielä kuva minusta ja siskoistani:



Tänään on ehkä elämäni jännittävin päivä, koska muutan uuteen kotiin Helsingin Kallioon. Siitä sitten lisemmästi myöhemmin, kun olen kotiutunut.